Monet meistä huomaavat, että iän myötä leukalinja alkaa pehmentyä ja alakasvot muuttuvat raskaammiksi. Muutokset johtuvat monista tekijöistä, kuten ihon kimmoisuuden heikkenemisestä ja rasvan uudelleenjakautumisesta kasvoilla. Kyseisiä muutoksia voi jonkin verran ennaltaehkäistä terveillä elintavoilla ja auringolta suojautumalla, joten niihin kannattaa aina panostaa. Lisäksi on olemassa useita keinoja, joilla leukalinjan ulkonäköön voi vaikuttaa, ja tässä esittely niistä.
1. Kasvohieronta tai kasvojooga
Kasvohieronta ja lihasten aktivoiminen esimerkiksi kasvojoogan keinoin voi auttaa alueen imunestekiertoa ja vähentää hetkellisesti kasvojen turvotusta, mikä voi tuoda pientä, tilapäistä parannusta myös leukalinjaan. Menetelmät auttavat poistamaan ylimääräistä nestettä kudoksista, mutta vaikutukset kestävät vain hetken, eivätkä ne ratkaise ongelman pohjimmaisia syitä.
2. Mikrovirtalaitteet
Kotona käytettävät mikrovirtalaitteet (esim. NuFace) vaikuttavat kasvojen lihaksiin ja voivat lisätä kollageenin tuotantoa ihossa. Samalla nekin parantavat alueen imunestekiertoa, mikä jälleen auttaa vähentämään turvotusta. Laitteiden säännöllinen käyttö voi tuoda kevyttä kiinteytystä, mutta niiden teho riippuu käyttötiheydestä ja vaikutuksetkin säilyvät vain niin kauan kuin laitetta käytetään säännöllisesti.
3. Täyteaineet
Jos leukalinjan veltostuminen johtuu volyymin puutteesta kasvojen keskiosissa, täyteaineet voivat olla hyvä ratkaisu. Lisäksi täyteainetta voidaan injektoida suoraan leukalinjaan häivyttäen ns. hamsteripusseja tai korostaen leukakulmaa ja leuan kärkeä. Näin luodaan vaikutelmaa kiinteämmästä ja teräväpiirteisemmästä leukalinjasta. On kuitenkin tärkeää, että hoito tehdään maltillisesti ja oikeilla tuotteilla, jotta tulos näyttää luonnolliselta eikä liioitellulta. Liika täyteaine leukalinjassa voi saada alakasvot näyttämään entistä raskaammilta.
4. Biostimulaattorit
Erilaiset biostimulaatiohoidot, kuten Sculptra tai Radiesse, lisäävät volyymia erityisesti keskikasvoille ja ohimoille, mikä voi välillisesti vaikuttaa myös leukalinjan ulkonäköön. Ne stimuloivat kehon omaa kollageenin ja elastiinin tuotantoa ja vaikutukset kehittyvät vähitellen useiden kuukausien aikana. Uudenlainen biostimulaattori, Profhilo Structura, on puolestaan hoito, joka vaikuttaa kasvojen ihonalaiseen rasvakerrokseen.
5. Ihoa kiinteyttävät hoidot
Ultraääni- ja radiofrekvenssihoidot auttavat kiinteyttämään ihoa lisäämällä kollageenin tuotantoa. Hoitojen kanssa täytyy olla varovainen, jotta tärkeä rasvakerros ihon alla ei vaurioidu ja iho veltostu entisestään. Hoidot voivat kiinteyttää ihoa kevyesti ja parantaa leukalinjan ulkonäköä. Hoitotulokset näkyvät vähitellen ajan myötä, ja tavallisesti useampi hoitokerta on tarpeen.
6. Botox
Jos leukalinjan veltostuminen johtuu kaulan iholihaksen (platysman) kireydestä tai liiasta aktiivisuudesta, voi botuliinitoksiinilla parantaa kaulan ja leukalinjan ulkonäköä. Botuliinilla voidaan rentouttaa tätä kasvoja kokonaisvaltaisesti alaspäin vetävää lihasta. Hoidosta käytetään myös nimitystä “Nefertiti lift”. Vaikutusta voidaan tehostaa myös botuliinilla tehtävällä suupielten kohotuksella, jossa lääkettä annostellaan suupieliä alaspäin vetäviin lihaksiin, mikä voi auttaa häivyttämään leukalinjan hamsteripusseja.
7. Kasvojen kohotusleikkaus
Vaikuttavin ja pitkäkestoisin ratkaisu leukalinjan veltostumiseen on kasvojen ja joskus myös kaulan kohotus leikkauksella. Tämä plastiikkakirurginen toimenpide tarjoaa pysyvämpiä tuloksia verrattuna muihin hoitoihin, mutta vaatii pidemmän toipumisajan.
Lopuksi
Leukalinjan veltostumiseen on monia eri hoitovaihtoehtoja riippuen ongelman syystä ja toivotusta lopputuloksesta. Kevyemmät hoidot, kuten kasvohieronta ja laitehoidot, tarjoavat tilapäistä helpotusta, kun taas täyteaineet ja erilaiset biostimulaattorihoidot voivat tarjota pidempikestoisia tuloksia. Kirurginen kasvojenkohotus on paras vaihtoehto, kun halutaan merkittäviä ja pitkäkestoisia tuloksia.